Parmair mukana sponsoroimassa Yritys Hyvä -kilpailun voittajaluokan kouluvierailua Viroon

Parmair mukana sponsoroimassa Yritys Hyvä -kilpailun voittajaluokan kouluvierailua Viroon
Kunnaksen 6 A -luokan Unelmien puutarhaprojektissa on opittu yrittäjyydestä, yhteistyöstä ja puutarhan hoidosta. Yrittäminen palkittiin Yritys Hyvä -kipailun voitolla!

Yrittäjyyttä, puutarhanhoitoa ja yhteistyötaitoja – Kunnaksen koulun 6 A -luokka perusti Unelmien puutarhan, voitti Yritys Hyvä -kilpailun ja suuntaa viemään viestiä Viroon

Torstaina 11.4. tuli vuosi täyteen siitä, kun Kunnaksen 6 A -luokka Lahdesta aloitti Unelmien puutarhan teon. Matkalla on ollut iloa ja myötätuulta, mutta myös ongelmia. Pitkä ja opettavainen projekti aloitettiin taimien kasvatuksella huhtikuussa 2018. Oppilaat suunnittelivat, rakensivat ja maalasivat kukkalaatikot ja puutarhapenkit, istuttivat taimet ja loivat yhdessä Unelmien puutarhan. Unelmien puutarhajuhlia päästiin juhlimaan elokuun 2018 lopulla. Juhlasta ilmoitettiin myös paikallisessa lehdessä ja radiossa.

Oppilaat ovat ideoineet ja toteuttaneet puutarhassaan toinen toistaan hienompia tempauksia! Projektin vuosipäivän kunniaksi saavutusta aiotaan juhlia yhteisessä hetkessä oppilaiden juhlapuheiden ja herkuttelun merkeissä. Ennen pääsiäislomia kiirastorstaina oppilaat paistoivat kevään ensimmäiset makkarat puutarhan grillissä koko parakkikoulun väelle ja siistivät samalla puutarhaa talven jäljiltä.

Kunnaksen 6a-luokka osallistui aiemmin tänä talvena Unelmien puutarha- projektillaan Yritys Hyvä-kilpailuun ja voittivat suurimman palkintostipendin, joka on suuruudeltaan 1000 euroa. Menestyksen myötä he saivat kutsun Helsinkiin Yritys Hyvä-kilpailun lopputapahtumaan, joka pidetään Helsingin yliopiston Tiedekulmassa.

Oppilaat juhlivat saavutuksiaan myös Viron matkan muodossa. He haluavat vierailun yhteydessä jakaa oppimaansa puutarhan hoidosta ja yrittämisestä. Kouluvierailulla oppilaat tulevat viettämään aikaa ainakin paikallisen 4. luokan kanssa käyden piknikillä ja kierrellen Viljandia. Oppilaat suunnittelevat istuttavansa koululle omenapuita ja pelailevansa myös joitakin pelejä yhdessä. On hienoa ajatella, kuinka pienestä he ovat aloittaneet ja mihin saakka päätyneet!

Huhtikuun alkupuolella yrityksiltä matkakuluihin saatua tukea oli kertynyt kassaan jo 1450 €. Oppilaat ovat keränneet rahaa myös itse järjestämillään tempauksilla, joista viimeisimpänä keväiset linnunpönttötalkoot.

Parmair onnittelee Kunnaksen 6 A -luokkaa esimerkillisestä saavutuksesta ja hyvästä yhteistyöstä! Mukavaa Viron matkaa!

Kunnaksen 6A -luokan kuulumisia voi seurata osoitteessa:

Viro

https://kunnaksen6a.blogspot.com/